5/24/2012

Tyttöjen Talo

Eilen kävin tyttöjen talolla (tytöille tarkotettu nuorisotalo)
jonne koulu kuraattorini minut ilmoitti juttelemassa erään työntekijän kanssa.
Siellä alkaa syksyllä nuorille alle 21 vuotiaille
äideille suunnattu ryhmä jossa on äitejä 3-6 yhdessä ryhmässä.
Ryhmät jaetaan sillä perusteella keillä on suurin pirtein samoihin aikoihin lasketut ajat.
Ryhmän tarkoituksena on saada vertaistukea raskauden ajaksi sekä
jutella kaikesta raskauteen liittyvästä.
Raskauden jälkeen ryhmät jatkavat vielä tapaamisiaan noin puoli vuotta
jolloin jokaisen lapset on myös mukana tapaamisissa
ja lapset saavat myös oman ikäisiään leikkikavereita.
Tapaamiset ovat kerran viikossa ja kestävän noin 2 tuntia.
Äidit jakavat kokemuksiaan omasta raskaudesta ja kuuntelevat myös toisiaan
samalla ryhmän 2 ohjaajaa jotka ovat koulutukseltaan kätilöitä
kertovat raskaudesta sitä mukaan mitä ryhmän jäsenet toivovat.
Tämä kuulostaa ihan mukavalta mutta en ole vielä päättänyt
haluanko mennä mukaan jakamaan kaikkea
tuntemattomien ihmisten kanssa.. kyllähän siellä varmasti tutustuu uusiin
ihmisiin ja silleen mut täytyy nyt kattoo et mikä on fiilis sitte syksyllä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/25/2012

    Kuulostaa tosi kivalta! Kannattaa mennä ja ainakin kokeilla millaista se olisi ja ainahan sen voi lopettaa jos se ei tunnu kivalta (: Olisi tosi kiva jos ottaisit masu kuvia niin näkisi että miten nopeasti se kasvaa ((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta kyllähän aina kannattaa käydä kattomassa :) ja masu kuvia laittaisin mutta mun masu ei oo kasvanu sitte viime kuvan jälkeen ollenkaan :DDD voin kyllä kuvan silti laittaa ei kyllä uskoisi että lähellä puolta väliä jo ollaan kun masu on niin pieni :))

      Poista