5/02/2012

vappu mökkeilyä


Päätettiin lähteä viettämään vappua rauhallisesti mökille kun stadissa on niin paljon ihmisiä eikä oikein huvittanut mennä katselemaan kaiken mailman känniääliötä selvinpäin. Joten suuntasimme sunnuntaina Karkkilaan Nikon, Tiian ja Mutsin kanssa. Mukana oli myös meidän koira ja 2 kissaa jotka nauttivat täysillä
saadessaan juosta vapaana. Ensimmäinen ilta meni grillatessa saunoessa ja muuten vain löhöillen sitähän varten mökkeily on :) Huomasin olleeni pakannut hieman liian kesäisesti ja mukanani ei ollut kuin
muutamia toppeja, legginsit, huppari, takki, ja caprit. Illalla palellessani sain sitten pyydellä nikolta sukkia ja seuraavana päivänä hupparia ja jopa tuulipuvun housuja :DD ensi kerralla pakkaan kyllä tarkemmin!
Kauhukseni myös tajusin että yölliset vessaheräilyt ei olekkaan niin helppoja mökillä sillä ulkovessaan en uskalla edes mennä yöllä yksin ja yöllä on vielä kylmäkin :DD herättelin sitten nikon aina mukaan vessaan :D
Uskaltaako vai eikö uskalla..

Maanatain päivällä oli niin ihanan lämmin että teki mieli mennä uimaan lampeen joka oli jo 10 asteista mutta silti kylmää! Tyydyin istumaan laiturilla ja ottamaan kuvia Ricosta joka haukkui vedelle roiski ja pärski mutta ei uskaltautunut uimaan mutta kastautui silti ilman että kasteli päätään tai selkää :))


Märkänä istuskeltiin et varmasti tullaan likaseks

Ja kaivettiin vielä hiekka monttu ettei jää yhtään puhdasta kohtaa turkkiin

Miiru tarkkaili Ricoa

Minni myös vähän kauempaa



Miiru vielä pesi Ricon ennen kotiin lähtöä






2 kommenttia:

  1. ohhoh, toi minni on meijä kissan kaksoisolento :o http://www.facebook.com/media/set/?set=a.3537440124414.2156576.1524701204&type=3#!/photo.php?fbid=1663249695710&set=a.1509547173243.2068511.1071247328&type=3&theater

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä näkyy olevan! miten voikaan olla noin saman näköisiä? :DD

      Poista