8/15/2012

2. päivä synnytyksen jälkeen

Niko tuli taas sunnuntaina 5.8. 10 aikaa osastolle ja tarkoitus oli lähteä katsomaan vauvaamme mutta emme päässeet teho osastolle kun vasta noin klo 14 silloin lapsemme hoitaja ja lääkäri juttelivat kanssamme ja
kertoivat että vauvastamme otetut testit ovat stressanneet vauvaa paljon ja hän on nyt kriittisessä tilassa,
he ehdottivat myös että voisimme hätä kastaa vauvan kaiken varalta jotta pahimman sattuessa vauvallamme olisi nimi ja kaste suoritettuna.

Olin vihainen en kenellekkään ihmiselle vaan maailmalle miksi juuri minä? miksi minun vauvalleni käy näin?
itkin muutaman tunnin ymmärtämättä että mitään sairautta ei ollut edes todettu ja lapsellani voisi vielä olla mahdollisuus.

Soitin vanhemmilleni ja niko soitti myös äidilleen, pyysin että he tulisivat mahdollisimman nopeasti lastenklinikalle, sillä halusimme heidän olevan läsnä kasteen aikana. Noin tunnin kuluttua menimme taas teho osastolle ja vauvamme sai päälleen ristiäismekon joka oli kyllä varmaan 3 kertaa hänen kokoisensa.
Yleensä kaste on iloinen asia mutta meistä kukaan ei nauranut tai edes hymyillyt kaikilla virtasi kyyneleet ja varmaan ajatukset pahimmasta tunki kaikkien mieleen. Lapsellamme oli nyt virallisesti nimi Tinja Kristiina Vuori Ja 2 kummitätiä Tiia ja Taija mun ja nikon pikkusiskot.

Lähdimme takaisin osastolle kasteen jälkeen ja kysyin hoitajaltani jos pääsisin lähtemään kotiin sillä
minua ei innostanut jäädä yksin sairaalaan yöksi kaiken tapahtuneen jälkeen en saisi kuitenkaan nukutuksi miettiessäni mitä kaikkea voisi tapahtua. hoitajani oli sitä mieltä että kotiutumiselleni ei olisi mitään estettä joten menin huoneeseen ja aloin pakata tavaroitani.. niitä vähiä tavaroita joita mukanani oli. Mulla ei ollut edes omia vaatteita mukana koska niko oli vienyt ne kotiin pesuun sillä tarkoitus oli lähteä kotiin vasta maanantaina. Joten olin lähdössä sairaala vaatteissa kotiin.. hoitajani kävi vielä hakemassa minulle muutaman päivän lääkkeet ja loput joutuisin ostamaan itse, lähdimme vanhempieni ja nikon kanssa osastolta.

Olimme jo autossa ajanutkin jo hetken kun sairaalasta soitettiin että meidän pitää mennä niin nopeasti takaisin kun pääsemme. Tietenkin tiesimme kaikki että lapsellamme ei ole kaikki hyvin sillä meidän piti niin pikaisesti palata takaisin. Menimme teholle ja lastenlääkäri tuli kertomaan meille tilanteesta en ole ikinä elämässäni itkenyt niin paljon kuin sinä sunnuntaina. Hän kertoi että Tinjan tila huononee kokoajan ja happamuus taso on jo niin suuri että hän tarvitsisi enemmän nestettä kuin hänen kroppansa kestää joten lääkärin mielestä paras vaihtoehto on päästää pieni tyttömme kärsimyksistä ja irroittaa hengityskone. Olin shokissa en tietenkään halunnut että lapseni kärsii mutta en myöskään hänen lähtevän lopullisesti luotani. päätös hengityskoneen irroittamisesta oli vaiken mitä olen koskaan tehnyt.
.
Noin puolen tunnin kuluttua sain ensimmäisen kerran oman tyttöni syliini. Siinä se oli pieni tyttöni joka oli viettänyt jo masussani niin pitkän ajan. Pitelin häntä sylissä ja silittelin häntä nikon kanssa tietäen että nämä
ovat meidän kolmen viimeiset hetket yhdessä. Ehtisimme olla oikea perhe vain minuuttien ajan,  ja vaikka itkin koko sen ajan yritin myös nauttia siitä hetkestä niin kauan kun sitä kesti sitten lääkäri tuli ja irroitti hengitys koneen, pienen hetken Tinja hengitti itse kunnes hän oli kokonaan poissa. Äidin pieni tyttö oli lentänyt enkelinä taivaaseen. Vaikka meitä sattui enemmän kuin koskaan oli pikku tytöllämme
nyt hyvä olla. Minulle jäi käteen raskaudesta vain tyhjä syli jonka Tinjan oli tarkoitus täyttää. Kukaan ei pystyisi täyttämään sitä tyhjyyttä mikä jäi kaiken tämän jälkeen. koko elämä ja tulevaisuuden suunnitelmat romahtivat sekunneissa eikä mitään ollut tehtävissä.


Muutama päivä tämän jälkeen kävimme juttelemassa lastenklinikan sosiaali työntekijän kanssa ja Tinjaa hoitanut lääkäri tuli kertomaan meille että että kokeiden tuloksista selvisi että GRACILE- oireyhtymä
oli positiivinen eli Tinja sairasti GRACILE:a lääkäri mainitsi että jos asiasta yrittää etsiä hyviä puolia niin yksi hyvä puoli on että mitään ei olisi voitu tehdä toisin mikään mitä raskauden aikana olin tehnyt en olisi voinut tehdä niin että Tinja olisi selvinnyt. Se helpotti oloa sillä tottakai sitä heti ajattelee että entä jos en olisi polttanut alussa tupakkaa, tai jos en olisi nukkunut vatsallani, entä jos en olisi juonut yhtään energiajuomaa? mutta ei mitään en olisi voinut tehdä pikkuisemme selviämisen eteen eikä myöskään lääkärit olisi voineet pelastaa häntä.


Miten koskaan selviän tästä? Kukaan joka ei ole menettänyt lastaan ei voi tietää miltä se tuntuu.. Kuinka moni 17 vuotias joutuu suunnittelemaan oman lapsensa hautajaisia vaikka tarkoitus oli juhlia 18 vuotis synttäreitä? Toivon ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samanlaista menetystä. Ylipääseminen vie aikaa eihän tämä koskaan unohdu mutta toivon että voisin joskus puhua asiasta purskahtamatta saman tien itkuun. Tämä Tragedia on ainakin lähentänyt meitä nikon kanssa ja niko onkin lähi piirissäni ainoa joka voi ymmärtää miltä tämä tuntuu.


(GRACILE on suomalaiseen tautiperintöön kuuluva oireyhtymä
joka aiheuttaa useita oireita mm. kasvuhäiriön ja johtaa aina varhaiseen kuolemaan.
Sen aiheuttaa äidiltä että isältä peritty sama geeni. Osa suomalaisista kantaa tätä
gracile geeniä ja kun sitten 2 ihmistä joilla se on saavat lapsen on vaarana
että lapsi sairastaa tätä oireyhtymää mutta voi myös olla että lapsi
saa tän  geenin vaan toiselta vanhemmalta vaikka molemmat vanhemmat
tätä geeniä kantaakin silloin lapsi voi olla terve eli
arpapeliä tämäkin tuleeko lapsesta terve vai ei <- tässä
nyt sen verran mitä ite oon ymmärtäny Gracile-oireyhtymästä tosin
lyhennettynä.
)



38 kommenttia:

  1. Anonyymi8/15/2012

    Voimia tosi paljon<3 Kyyneleet vierivät kun tätä luin ja tuntuu todella pahalta teidän puolestanne:(

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8/15/2012

    Kyyneleet valuu täälläkin, Niin surullista! Voimia sinne!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8/15/2012

    Voi saya tosi tosi paljon voimia teille kaikille! <3 Tuntuu tosi pahalta ja epäreilulta teidän puolesta, mutta Tinjalla on nyt parempi olla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 Niin mäkin haluan uskoa että nyt
      meidän pienellä on hyvä olla.

      Poista
  4. Ihan hirveetä, en osaa edes kuvitella. Kaikkea hyvää teille ja paljon voimia sinne! <3

    VastaaPoista
  5. Anonyymi8/15/2012

    Voimia! Itse selviydyin oman vauvani kuolemasta aluksi vain sillä, että uskoin sellasia, ketkä olivat kokeneet saman, ja sanoivat että siitä selviää. Se ei todellakaan tuntunut siltä, että siitä voi selvitä, mutta nyt on kulunut jo yli puoli vuotta, enkä itke enää koko ajan, ja tulevaisuus alkaa hahmottua uudestaan. Se, että lapsella on nyt hauta, jossa voi käydä ja jota pitää hoitaa, auttaa myös. -enkelitytön äiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! osan ottoni myös sulle<3 onhan tää tosi
      rankkaa mutta elämän on jossain vaiheessa kuitenkin
      jatkuttava se miten kauan siihen menee sitä on vaikea
      sanoa mutta eiköhän olo jossain kohtaa ala helpottua.

      Poista
  6. Mulla ei riitä sanat... Tahtoisin osata lohduttaa sua, mutta en osaa sanoa mitään järkevää. Toivon vaan hirveästi voimia sulle ja Nikolle. ♥ Koittakaa olla vahvoja, vaikka sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin onhan se vähän vaikee sanoo mtn
      en oikee itekkää tiedä mitä haluisin edes kuulla
      ihmisten sanovan mutta ehkä sillä ei oo niin väliä mitä ihmiset sanoo kunhan on vaan läsnä niin että sitten kun on sen aika voi puhua jollekkin :) onneks meillä on ympärillä paljon
      ihmisiä jotka on meijän tukena, ilman niitä
      surun aiheuttama tuska ois paljon vaikeempi
      kestää.

      Poista
  7. Tämänkin näytön takana on yksi kyyneleet silmissä. En osaa kuvitella sitä tuskaa, kun menettää oman lapsen, se on varmastikkin kauhein tuska ikinä, mitä voi kokea. Paljon voimia sinulle ja Nikolle, elämä on joskus vaan niin kauheata. :( Olisitte varmasti olleet maailman parhaimmat vanhemmat pikkuiselle Tinjalle, ja olette vieläkin vaikka hän onkin jo kaunis pieni enkeli. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista<3
      tämä todella on rankkaa en voi kuvitella mitään maailmassa mikä olisi kamalampaa mutta puhuminen helpottaa oloa ja blogin kirjottaminen on nyt tärkeempää kun koskaan jos en pääse kirjottamaan tunteistani tuntuu että pakahdun. Onneksi on ihmisiä jotka jaksavat jakaa surun mun ja nikon kanssa<3

      Poista
  8. Anonyymi8/18/2012

    En osaa kirjoittaa mitään, vaikka mieleni on täynnä sanoja. Mikään niistä ei riitä kuvaamaan sitä, kuinka pahoillani olen teidän puolestanne. Toivon hurjasti voimia kummallekin. Tinja on kaunis nimi kauniille pienelle tytölle, joka nyt elää ikuisesti teidän sydämmissänne.
    -Elsa, vanha luokkatoverisi

    VastaaPoista
  9. Anonyymi8/20/2012

    olen todella pahoillani teidän puolesta mutta tinjan on nyt varmasti hyvä olla(:( sairastiko teistä jompikumpi tuota sairausta?;d

    VastaaPoista
  10. Ei sairastanut koska jos olisimme sairastanut emme
    enää eläisi sillä tohon sairauteen kuolee 100%
    varmuudella viimeistään vauva iässä ;(

    VastaaPoista
  11. Apua, en tiedä oikein mitä kirjottaa.. Oon hirmu pahoillani teidän puolesta :( Paljon voimia kummallekkin! <3

    VastaaPoista
  12. Tuli itku silmään kun luin tätä :( ihan kauheeta, oon tosi pahoillani teidän puolesta ja voimia sinne! <3

    VastaaPoista
  13. Ihan kamalaa! Tuli kyllä itku :(
    Otan osaa todella paljon.. Voimia!! <3

    VastaaPoista
  14. Anonyymi10/11/2012

    Mä ymmärrän täysin miltä susta on tuntunut ja edelleen tuntuu, mitään tätä pahempaa ei voi ikinä ihmiselle tapahtua ku menettää oma lapsensa, Olen kovin pahoillani vaikka paskat se mitään hyödyttää eikä taatusti helpota teidän olo yhtään, mä rupesin itkemään tän tekstin aikana ja se pahenee vaan koko ajan itkin teidän puolesta mutta samalla palasin hetkeen kun menetin oman enkeli poikani. Mä toivotan teille koko sydämestäni voimia jaksaa kaikki tämä sekä onnea tulevaan ja tsempit että kaikki tulee teillä menemään paremmin kuin hyvin vielä joskus.

    VastaaPoista
  15. Aika myöhään kommentoin, mutta voimia edelleen. <3

    VastaaPoista
  16. Hirveetä. Itku tuli. Voimia <3

    VastaaPoista
  17. Anonyymi12/14/2012

    Itku tuli kahvilassa kun luin profiilia. Ja olet ollu hyvin vahva kun olet selvinny tuosta noin. Itse en voi sanoa että tiedän miltä susta tuntuu ku en ole kokenut vastaavaa. Mutta itken ja hymyilen sinulle miten vahva olet ollut! :)

    VastaaPoista
  18. Anonyymi1/04/2013

    Itsekkin olen lapseni menettänyt 17 vuotiaana, synnyttänyt viikolla 13 ;( kauhein kkokemukseni ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/29/2013

      Olet saanut keskenmenon, et todellakaan ole voinut synnyttää raskausviikolla 13 sikiö on tuolloin n5cm pitkä, viikon 22 jälkeen syntynyttä lasta voidaan kutsua kohdussa kuolleeksi lapseksi tai keskokseksi.

      Poista
  19. Anonyymi3/29/2013

    Osan otot, mutta en millään pysty käsittämään kuinka olit kykenevä jättämään kuolevan tyttäresi sairaalaan yksin? Vaan sentakia koska Sinä et halunnut olla yksin, mitä jos pikku tinja olisi menehtynyt kun et olisi ollut paikalla? Olen itse äiti ja en IKINÄ olisi ollut kykenevä tuollaiseen tekoon vaan olisin ollut istumassa 24/7 lapseni rinnalla... voimia sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos olisinkin saanut olla lapseni vierellä koko ajan olisin voinut sairaalaan jäädäkkin mutta teho-osastolla sain viettää vain muutaman tunnin päivästä jonka jälkeen mut passitettiin takaisin omalle osastolleni muiden äitien kanssa jossa olin totaallisesti yksin, lääkäreillä oli kiire ja muut äidit pyörivät ties missä. Olisin joka tapauksessa joutunut seuraavana aamuna lähtemään sairaalasta joten yksi yö sinne tänne ei tuntunut vakavalta, asun kuitenkin 10min matkan päästä sairaalalta joten olisin päässyt sinne nopeasti takaisin ja käynyt siellä aina silloin kun teho-osastolle sai mennä.

      Poista
  20. Anonyymi7/20/2013

    :"C itken tääl, voimia, miltä tuntuu ku siitä on pian vuos?? Oma pikkuserkkuni kuoli kans tosi nuorena (tais olla 4 päivää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalalta tuntuu! Tosi haikeelta, mielessä pyörii vain asiat joita olisimme tähän mennessä voineet tinjan kanssa yhdessä tehdä/kokea<3

      Poista
  21. Anonyymi9/26/2013

    Löysin blogisi äsken ja tippa tuli linssiin tätä lukiessa. Oma tyttömme on 2,5-vuotias enkä edes halua kuvitella, miten hirveää olisi jos hänelle kävisi jotain. Tinja pysyy sydämessäsi ja mielessäsi ikuisesti. <3
    -H

    VastaaPoista