8/24/2012

Hautajaisjärjestelyjä

Nyt on hautajais asioita hoidettu sen verran että käytiin eilen hautajaistoimistossa juttelemassa siitä mitä kaikkea saamaamme maksusitomukseen sisältyy. No sehän sisälti arkun, arkun päälle tulevan kukka-asetelman, hautapaikan kaivamiskulut ja kuljetuksen jota emme halunneet sillä haemme Tinjan patologian laitokselta itse.

Koska tinja oli kuollessaan niin pieni ehdotti hautatoimiston täti että voimme haudata hänet myös arkkujen pienoismallissa joka olikin todella pieni vain 60cm pitkä ja noin. 15cm leveä mutta päätimme että haluamme vähän isomman vauvojen arkun jotta arkkuun jää vähän tilaa eikä se ole sitten niin ahdas tämäkin arkku on vain 60cm pitkä mutta leveydestä en tiedä, vaalean värinen ja pinnalla on kohokuvioituja kukkasia. Myöhemmin Tinja saa sitten oman nimensä hautakiveen isovanhempieni jatkoksi emme ole vielä päättäneet tuleeko nimi kaiveruksena vai laattana sillä laattoja mahtuisi sitten tulevaisuudessa useampi jos samaan hautaan haudataan vielä muita kuitenkin poistumme täältä kerta toisemme jälkeen joten se voisi olla järkevämpi vaihtoehto. Päätimme että puemme Tinjan itse ja tilaamme hänelle jonkun suloisen vaatteen.
Keskosten vaatteita katellessa en löytänyt mitään niin pientä kokoa pienin koko oli 40cm ja meidän Tinja vain 30 senttinen, joten päädyin sitten nukenvaate sivustolta löytämääni kauniiseen vaalean punaiseen
asuun jossa oli velourkankaiset housut ja sellainen mekkotyylinen paita ajattelin myös laittaa Tinjan arkkuun mukaan jonkun pienen lelun, jos vain löytäisin jonkun lelun omasta lapsuudestani se olisi hyvä, jos taas en löydä käyn ostamassa jotain muuta. Tätini oli tehnyt Tinjalle lapaset ja villasukat ettei Tinjalla tulisi kylmä onhan maan alla aina viileää, ne puemme myös hänelle.



Myös itselleni olen yrittänyt miettiä vaatteita mustaahan hautajaisiin pitäisi pukea mutta jottei hautajaisista tulisi liian viralliset onhan kyseessä pieni lapsi ajattelin että jotain vaalean punaista voisin asuuni lisätä en vain ole vielä keksinyt mitä. Tänään kävin kuitenkin ostamassa kengät Modtex:istä pitää vain harjotella uudestaan kävelemään sillä en ole koko raskauteni aikana käyttänyt korkokenkiä vaikka omistan niitä yli 20 paria.




Ensi viikolla papin pitäisi ottaa yhteyttä meihin jotta voimme sopia hautajaisissa laulettavista lauluista ja muusta olen jo päättänyt että haluan hautajaisissa soitettavan Johanna Kurkelan - Prinsessa kappaleen sillä se on koskettava kappale johon rakastuin jo ensi kuulemalta. Sen lisäksi pitäisi valita virsi ja siihenkin on mielessäni monia lapsuudesta tuttuja virsiä en vain tiedä kuuluvatko hautajaisiin mutta minähän sen päätän, saammehan tehdä hautajaisista omanlaisemme.

Vielä pitäisi käydä kukkakaupassa sopimassa minkälainen tulee kukka-asetelmasta jonka me Tinjan haudalle viemme, ainakin haluan siinä olevan liljoja, jotain valkoista ja jotain vaalean punaista.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi8/25/2012

    Voi,osanottoni!
    Hirveä menetys,paljon voimia teille.
    Laittakaa tytön viereen arkkuun kuva teistä,
    niin olette hänen vierellään mihin ikinä hän kulkeekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös miettinyt sitä mutta olin kokonaan
      unohtanut jo sen että kuvan voisi laittaa..
      Kiitos muistutuksesta! Kuvamme varmasti päätyy arkkuun rakkaimpamme mukaan!<3

      Poista
  2. Anonyymi8/25/2012

    Ihanat kengät ja niin söpöt villasukat ja lapaset:) Teidän enkelitytölle tulee varmasti kauniit hautajaiset ja toi Johanna Kurkelan kappale on niin kaunis ja koskettava, sopii hyvin teidän prinsessalle<3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8/26/2012

    Heittäkää arkulle hiljaa multaa, siellä on lapsemme, siellä on kultaa
    Paljon voimia pienen prinsessan vanhemmille<3 Tyttärellenne on tulossa kauniit hautajaiset ja olen varma että teidänkin olo helpottaa niiden myötä. Usein hautajaisten jälkeen tulee levollinen olo kun tietää että rakas on nyt enkeli jolla on kaikki hyvin, ja kun on hautapaikka jossa voi käydä juttelemassa pienelle ja jonne voi viedä kukkia ja kynttilöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Niin toivotaan että hautajaisten jälkeen olo helpottuu edes hieman kun pääsee sitten aina käymään haudalla.

      Poista
  4. Anonyymi8/28/2012

    itkien tekstiä luin. voimia todella paljon!! sattumalta blogin löysin. niin surullinen olo tuli, vaikken sinua tunne. lapsen menetys on pahinta mitä on! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän lapsen kuolemasta ole helppoa lukea itkemättä sen verran se aina koskettaa vaikka ei lasta tai vanhempia tuntisikaan. Niin se on en voi edes kuvitella että elämässäni voisi tapahtua jotain pahempaa!;(

      Poista