11/11/2012

Isänpäivä + muuta

Tänään oli sitten isänpäivä, Niko kävi sytyttämässä kynttilän
tyttärensä ja isänsä haudalle.. Ensimmäinen isänpäivä ei ollut ihan
samanlainen kuin muilla iseillä, mutta kyllä tästä selvittiin vaikka
olisihan se ollut aivan ihanaa viettää isänpäivää lapsi sylissä.


Olen tässä viikkojen saatossa miettinyt monesti uutta raskautta,
ehkä uskallan yrittää uudestaan sitten 3kk kuluttua kun
kohtu on täysin parantunut, vaikka hieman kyllä pelottaa
mitä tulevaisuus tuo tullesaan ja tulenko ylipäätänsä ollenkaan
raskaaksi, epäsäännöllisten menkkojen takia on hieman vaikea arvioida
ovulaation ajan kohtaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse miettiä vielä.

Sitten vielä pieni valitus..

Musta tuntuu todella pahalta lukea siitä kuinka jotkut vanhemmat kirjoittavat esim että
"kauheaa kun lapsi itkee kaikki yöt ja kiukuttelee ja mä en enää jaksa tälläistä
kuuluisipa mun lapseni niihin kiltteihin lapsiin jotka nukkuu yönsä hyvin ja ei paljoakaa kiukuttele,
, tai hirveää kun lapselle ei kelpaa mikään muu kuin syli, tai jotain muuta tälläistä.

Kyllä, tiedän että itse kirjoittaisin varmaan myös väsymyksestäni,
yö heräilyihin ja kiukutteluihin, enkä tarkoita tätä millään pahalla
tottakai ihmiset saa kirjoittaa ihan sitä mitä ne vain haluaa, se vain tuntuu oudolta ns. valittaa niin pienistä asioista kun kaikki on kuitenkin muuten ihan hyvin,  tällä hetkellä valvoisin vaikka
 kaikki yöt kuunnellen lapsen itkua, tai pitäisin sylissä ihan koko ajan
kun lapsi ei suostu muualla olemaa ja kuuntelisin vaikka kiukuttelua
päivät pitkät, kunhan vain saisin olla lapseni kanssa.

Älkää rakkaat äidit valittako turhista asioista, sillä teillä
sentään on lapsenne vierellänne eikö se ole pääasia? Nauttikaa joka hetkestä
sillä lapset ovat vain hetken pieniä<3

16 kommenttia:

  1. Pakko sanoo, että joo oon onnellinen että mulla on lapseni, Mutta valitan silti välillä,, koska se todellakin ottaa voimille joskus jos joutuu valvomaan tai jos vauva vaan kiukuttelee. Ja mun mielestä se ei ole turhaa kiukuttelua jos äiti valittaa. Itse voin olla onnellinen, ettei meillä usein kiukutella, mutta tiedän niitä kenen lapset ei oikeesti nuku melkeen yhtään yöllä ja valvovat monta yötä putkeen. Ja ne on todella väsyneitä kun päivälläkin pitää jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä sen että tottakai silloin on väsynyt jos lapsi valvoo koko yön tai jopa useita öitä putkeen, ja sanoinkin että luultavasti valittaisin siitä itsekkin blogissani, Mutta tarkoitin sellaisia äitejä jotka valittavat pienistä asioista, eli vaikka siitä että lapsi kiukuttelee kerran tai kaksi päivässä, kaikkihan lapset kiukuttelee, sehän on normaalia, ymmärrän kyllä jos sitä jatkuu pitkään että ei sellaista jaksa, mutta tollainen ihan pienistäkin asioista valittaminen on mun mielestä kyllä turhaa. Ja se oli vain oma mielipiteeni enkä kohdistanut sitä keneenkään tiettyyn ihmiseen. Mun tilanteessa tuntuu pahalta lukea tuollaista, "turhaa" valitusta, kun asiat voisivat olla huonomminkin.

      Poista
    2. Itsekkin valittaisin varmaan siitä jos joutuisin valvomaan yöt ja kuuntelemaan jatkuvaa kiukuttelua, mutta en kyllä valittaisi siitä jos olen yhden yön viikossa valvonut.

      Poista
  2. Anonyymi11/11/2012

    Minkä ikäinen niko muuten on? Näyttää kauhean paljon vanhemmalta kuin sinä!!

    VastaaPoista
  3. Jo miljoonannen kerran 24..

    VastaaPoista
  4. Anonyymi11/12/2012

    useinhan just lapsensa menettäneet puhuu tästä miten turhauttaa kun muut valittaa "pikkujutuista" vaikka heidän lapsensa on sentään elossa. aika harvoin kuitenkaan ne jotka ei oo menetystä kokenut ni sitä edes ajattelee ja miks pitäiskään, eihän elämästä tulis mitään jatkuvan pelon kanssa. eikä kukaan oo mielestäni oikeutettu kertomaan miltä toisesta tuntuu; se on ihan ihmisestä kiinni miten raskaasti asiat ottaa. jos jollakin on huono päivä kun on lapsi valvottanut eikä oo ite ehtiny tehä mitään (esim syödä, käydä vessassa) kun toinen roikkuu lahkeessa niin sillon luonnollisesti se valitus kumpuaa väsymyksestä, nälästä ym, eikä siinä kauheesti tuu ajateltua että no toi on sentään hengissä.
    en tarkota mitään pahaa kenellekkään, mut niin se ihmispää usein vaan toimii :D ei ajatella asioita ennenku ne sit tapahtuu ja se on toisaalta ihan hyväkin suoja.

    VastaaPoista
  5. Omalta vauvaltani suljettiin ductus leikkauksella, ja olin kyllä aivan romuna sen takia, pelkäsin monta kertaa pahinta. Ja ajattelin, että jos pieni tyttöni tästä selviää, en ikinä enää valita mistään.
    No, nyt leikkauksesta on pari kuukautta ja kyllä valitan. E.n koliikki ja vatsavaivat tuntuvat silti ikäviltä, vaikka onkin joutunut oikeasti pelkäämään lapsensa puolesta.

    Toivottavasti teitä lykästäisi ja saisitte uuden vauvan aluille heti kun olet parantunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa valittaa, enhän mä sitä sano. Mutta pienistä asioista valitus tuntuu turhalta, Voi kyllä olla että ne tuntuu vain minusta turhalta.

      Poista
  6. Anonyymi11/15/2012

    Miksi sulle tehtiin keisarinleikkaus ja jääksulle toi arpi ttollaseks punaseks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska Vauva oli niin pieni (550g) joten hän ei olisi varmaan selvinnyt tavallisesta synnytyksestä. Ja koska hänet piti saada nopeasti ulos, Ja nopeata se kyllä olikin :D Noin 10 min ja vauva oli jo maailmassa. Arpi on nyt vielä punanen mutta haalenee ajan kanssa, siihen voi mennä vuosi tai 5 vuotta, mutta kyllä sen pitäisi vaalentua.

      Poista
  7. Anonyymi11/15/2012

    Tuo on osa toipumisprosessiasi: Viha, kateus.. minun lapseni isä sairastui kun odotin poikaamme ja jäin puoliväsissä raskautta yksin.
    Muistan, kuinka kirosin kaikki maailman "parisuhdevalitukset" ja muut "turhuudet" alimpaan helvettiin.
    Esim. siskolleni teki mieli huutaa "napiset turhista! sulla on mies vielä siellä sun kanssasi, lopeta!".. Ja kuinka kateellinen olinkaan kun jo synnäriltä asti näki onnellisia "kokonaisia" perheitä. Teki mieli itkeä.
    Itse olin vain yksin poikani kanssa siellä, vaikka minun olisi pitänyt saada olla mieheni kanssa yhdessä siellä katselemassa poikaamme.
    Mutta minun piti olla vahva.
    Nyt poikani on vähän yli 2 v ja olen toipunut, mutten vielä niin toipunut, että voisin kuvitella itseäni kenenkään vaimoksi tai kumppaniksi, joka alkaa tekemään lisää lapsia. Pilvilinnat romahtivat sen verran pahasti nuorella tytöllä (olin tuolloin 20 kun aloin odottamaan lasta..).
    Uskon silti, että joskus arvetkin haalenevat, niinkuin sinunkin.

    Jaksamista, paaaljon jaksamista sinulle ja voimahaleja :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että olet toipunut edes jotenkin. Mäkin koen että pikkuista toipumista on tapahtunut verraten siihen mitä se oli vain muutama viikko meidän vauvan kuolemasta. Ikävöin häntä silti joka ilta ja tulen tekemään niin varmaan aina.
      Mutta kuten sanoit ajan kanssa arvet haalenevat, Ja tämän kanssa oppii elämään.
      Kiitos, sitä samaa! <3

      Poista
  8. Multa pääsi itku, kun luin tätä. Omalla pojalla vakava synnynäinen sydänvika ja voin sanoa, että mua todella kyrsii se, kun valitetaan juuri siitä, että kuinka meidän vauva itkee ja niin edelleen. Mä oon vaan onnellinen, että mulla on vielä se vauva! Jaksamisia teille ja onnea uudesta raskaudesta. :)

    VastaaPoista