10/01/2013

Muistelua

Viimeaikoina olen miettinyt paljon sitä kun vielä odotin tinjaa, synnytystä ja hänen kuolemaansa.
Olen yrittänyt muistella tapahtumia sillä en halua minkään muiston katoavan päästäni, vaikka osat
muistoista eivät olekkaan niitä ihania muistoja, en silti halua kadottaa niitä.
 En voisi kuvitellakaan koskaan kokevani mitään ihanampaa asiaa kuin raskaus.

Muistan.. Tinjan synnytyksen hyvin, kellon ajat, pituuden, painon, jokaisen lääkärin antaman piikin,
 sanat joita lääkärit lausuivat leikkaus salissa, sen miten niko oli kanssani siellä, pienen parkaisun kun 
tinja oli syntynyt mailmaan, pienet kasvot jotka vilahtivat ennenkuin lääkärit kiidättivät hänet teho-osastolle.
Pitkät tunnit sairaalassa toivoen että lapseni voitaisiin parantaa ja että hän voisi selvitä siitä kaikesta mikä häntä koetteli.

 Muistan.. miten lapseni kastettiin Tinja Kristiinaksi,  mitä pappi puhui meille. Muistan sen miten lapsestani tuli enkeli hänen ollessa sylissäni, jokaisen kyyneleen joka vierehti minun, nikon, sekä perheeni poskea pitkin teho-osastolla, muistan miltä tuntui lähteä osastolta tyhjin käsin, muistan sen  tyhjän olon joka vaivasi minua, ne unettomat yöt jotka valvoin vain sen takia etten uskaltanut nukahtaa.
Muistan miten toivoin sairaalasta soitettavan että lapseni onkin hengissä. Muistan miten ihmiset
halusivat tahallaan loukata minua kun olin heikko, muistan jokaisen "on hyvä ettei susta tullut äitiä" lauseen.
Muistan miten se satutti minua, olisin halunnut jäädä loppu iäkseni sängyn pohjalle yksin.
Muistan miten mietin minkälainen voi olla sellaisen ihmisen mieli joka tahallaan lyö löytyä, ja vielä
näin arasta asiasta. Muistan kuinka ihmiset suorastaan hyökkäsivät kimppuuni suruvalitteluineen vaikkei suurinosa heistä oikeasti tiennyt miltä minusta tuntuu, ja toinen osa ei edes aidosti välittänyt. Muistan toivoneeni että kukaan ei enää säälisi minua, ei yrittäisi ymmärtää ymmärtämättä.


Mutta aika muutamia päiviä tinjan kuoleman jälkeen on sumuista.. En muista siitä ajasta juurikaan muuta
kuin että makasin sängyssä täysin valveunessa tuijottaen yhtäkohtaa useita tunteja, syöden viikkoja vain
pelkkää kuivaa leipää. sen tunteen kun en uskaltanut nukahtaa sillä en halunnut herätä siihen todellisuuteen että lapseni ei ole täällä kanssani. En muista juurikaan mitään hautajaisjärjestelyistä, tai papereista jotka Tinjan kuolemaa koskien olisi pitänyt täyttää, En muista mitä lääkärien lähettämissä papereissa kerrottiin.
En muista mitä  sanoin ihmisille heidän kysellessä vointiani. En muista mitä minulle sanottiin käydessäni
lastenklinikalla uudestaan hakemassa tinjan tavaroita. Muistan vain sen tunteen  "Mitä minulla oli jäljellä raskaudesta?"  Pelkkä arpi vatsassa, lukuisia vauvan  tavaroita ja muutama kuva ultrasta ja sairaalasta. Mutta myöhemmin ymmärsin sen kaikkein tärkeimmän, muistot! Ne muistot joita olen yrittänyt kaivaa
pääni sisältä vaikka kuinka pitkään, ne ovat siellä vielä tallella vaikka osa onkin vain sumeana.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi10/01/2013

    liikutuin, osaat kirjottaa hyvin koskettavasti<3

    VastaaPoista
  2. Voi, miten mulla kylmät väreet vaan vierivät tätä lukiessani. :-( Haleja!

    VastaaPoista
  3. Saya, mulla kostu silmät kun luin tätä! xoxo, meidän pitäis oikeesti joku päivä käydä kahvilla eikä vaan nopeasti törmätä metriksellä! ♥

    VastaaPoista
  4. Oikeastiko jouduit kuulemaan tuollaista shaibaa, että onneksi susta ei tullut äitiä?! Ihan sairasta ihmisten ilkeys...

    VastaaPoista
  5. Anonyymi11/15/2013

    Löysin blogisi googlettamalla, muut sivut olivat lääketiteellisiä. Meidän tyttö syntyi 07/12 ja diagnosoitiin samaan tautiin eli gracileen. On koskettavaa lukea teidän pienen taivalta, joka hieman muistuttaa meidän omaa. Mutta vaikka taudit olikin sama niin oli niissä myös eroavaisuutta.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11/28/2013

    voi :'( en halua kuvitellakkaan kuinka vaikeaa sulla on ollu! haleja <3

    VastaaPoista
  7. Anonyymi2/06/2014

    Olet/olette kokeneet raskaan menetyksen ♥
    Ihmettelen miten ihmiset voi olla noin julmia toisilleen? ? Upeasti olet osannut kertoa ajatuksistasi.Otan osaa suruunne ♥

    VastaaPoista