2/16/2015

Mitä meille kuuluu? Hyvää!

Koska osa teistä lukijoista eivät päätyneet uuden blogin puolelle, päätin tehdä teille oman postauksen siitä mitä mun elämässä on tapahtunut Tinjan kuoleman jälkeen ja mitä meille kuuluu nyt kun on kulunut reilu 2vuotta Tinjan kuolemasta.

Tinjan jälkeen elämä oli raskasta, mutta tiesin entistäkin vahvemmin että tahdon olla äiti. Kun aika tuntui oikealta päätimme antaa uuden raskauden alkaa jos on alkaakseen. 2013 isänpäivää seuraavana päivänä tein sitten positiivisen testin. Olin raskaana. En voinut uskoa sitä todeksi, olin todella onnellinen mutta pieni pelko tulevasta vaivasi onnea. Laitoin nikolle viestiä positiivisesta testistä ja hän tunsi samoin, onnea ja huolta. Olimme erityistarkkailussa raskauden ajan ja kävimme ultrissa muutaman viikon välein. Vauva kasvoi hienosti ja oma painonikin alkoi nousta. Rakenneultrassa jännitettiin saataisiinko toinenkin tyttö vai tulisiko tällä kertaa poika. Kätilö nappasi muutaman ultrakuvan ja sanoi että selvä poika tämä on katsokaa vaikka itse. Poikahan se selvästi oli. Ei epäilystäkään.


Vatsa alkoi kasvaa ja jatkoin opiskelua sen minkä pystyin pahoinvoinnilta. Lopulta koulun tarjoiluvaatteer eivät enää mahtuneet päälleni ja tein vain kirjallisia kursseja. Maaliskuun lopulla tai huhtikuun puolella en tarkkaan muista päätin keskeyttää koulun ja olla loppuraskauden lomalla. Kovat selkäkivut olivat päivittäinen vaiva ja sängytä saati sohvalta nouseminen lähes mission impossible. Muutimme nikon kanssa ensimmäiseen omaan kotiimme ja siitä alkoikin pesänrakennusvietti. Sisustin kotia ja etsin kaupoista lastenhuoneeseen sopivia huonekaluja ja tekstiilejä. Kaikki tuntui niin ihanalta enkä malttanut odottaa että poika pääsee syliimme. Niin paljon tuota pientä rakastin siitä hetkestä lähtien kun testissä oli 2viivaa.



Laskettu aika oli 7.7.14. Odotimme kesävauvaa saapuvaksi. Kävimme synnytysvalmennuksessa ja taas odoteltiin. 26.6 meillä oli viimeinen ultra jonka yhteydessä tehtiin sisätutkimus. Lääkäri sanoi että mikäli lapsi ei synny niin viikon päästä käynnistellään, ihan varmuuden vuoksi kun meillä kuitenkin tämä virhegeeni on. Heti lähdettyämme kätilöopistolta alkoi supistella. Supistuksia tuli parinkymmenen minuutin välein mutta iltaa kohden ne loppuivat. Aamuyöllä tunsin hieman kipeitä supistuksia mutta sain silti nukuttua. Aamulla n. 10 aikoihin heräsin ja nousin sängystä vessaan kun lapsivesi meni. Ensin en edes huomannut sitä mutta niko huomasi sängyn kastuneen noustessani. Menin vessaan jonka jälkeen takaisin lepäämään. Tiesin että lapsivesien menosta ei ole enää kauaa lapsen syntymään. Pian alkoi kipeät supistukset ja alkuun tuntui uskomattomalta että synnytys oli nyt käynnissä. Kestin supistuksia usean tunnin kuuman suihkun avulla ja lopulta kestin niitä niinkin hyvin että synnytys ja ponnistusvaihe alkoivat meidän vessassa. Päästiin onneksi nopeasti ambulanssilla kättärille ja poika oli sylissä puolen tunnin ponnistamisvaiheen ja episiotomian jälkeen. Poika oli 2850g painava ja 49cm pitkä.

  
Vauvan hengitys oli ähkivä joten hänet vietiin heti vastasyntyneiden osastolle. Siellä hän vietti ensimmäisen yönsä. Me saatiin nikon kanssa perhehuone ja vietimme ensimmäisen yön kahdestaan. Vauva saapui meidän kanssa osastolle aamulla. Kävimme häntä kattelemassa ja pesemässä myös ensimmäisenä iltana. Olimme kättärillä 3 yötä ja pääsimme kotiin. Pian kotiutumisen jälkeen alkoi arki sujumaan normaalisti. Ristiäisjärjestelyt alkoivat nopeasti. Poika sai nimekseen Noel kristian. Kristian on myös nikon toinen nimi. Etunimellä ei ole kummempaa tarinaa. Kuulin sen kättärillä erään äidin suusta ja päätin heti että jos vauva on poika tahdon hänen olevan Noel.



Nyt tämä vilkas poika täyttää 8kk ja osaa jo kaikenlaista! Ryömiminen on sujuvaa, konttaamaan yritys kovaa. Tukea vasten yritetään nousta ja pari kertaa onnistuttukin. Hän hymyilee paljon ja nauraa päivittäin. Hän on myös kovin tempperamenttinen kuten vanhempansa ja tietää mitä haluaa ja haluaa sen heti, ei pienelläkään viiveellä. Noel painaa nyt lähemmäs 9kg ja sen huomaa oman selän kipeydestä. Noel on melkoinen sylivauva ja viihtyisi sylissä varmaan koko ajan jos vain jaksaisi pidellä. Noelilla on myös lempinimi, nomppu. Tuolla nimellä häntä on kutsuttu rakenneultrasta lähtien ja kutsutaan edelleen päivittäin. Yritämme myös käyttää paljon omaa nimeä jotta Noel oppii tietämään nimensä. Tämä touhukas poika on tuttipullon ystävä eikä oikein suostu soseiluun vieläkään. Soseita kyllä syö jos vaan saa suun auki mutta usein suu pysyy visusti kiinni. 
Meille siis kuuluu hyvää, olemme pysyneet pääasiassa terveenä ja kevätkin on tulossa<3
Meitä voi seurata uuden blogin kautta sayakristiina.blogspot.com sivulla. 






2 kommenttia:

  1. Anonyymi9/17/2015

    Ihania uutisia, onnea!

    VastaaPoista
  2. Ihana vauva. Vauvalla on paras perhe. Onnee

    VastaaPoista